Turvallinen hiusväri – Onko olemassa turvallista hiusväriä?
Allergia on laaja ja kasvava ongelma. Vuoteen 2020 mennessä allergikoiden ja astmaatikoiden määrän oletetaan ylittävän yli kaksi miljoonaa, arvioi National Institute of Public Health.
Saksassa jo joka toinen kampaaja kärsii kampaamokemikaalien aiheuttamista oireista. Kampaaja on keskimäärin 8,5 vuotta alalla jonka jälkeen hän joutuu lopettamaan.
Saksassa jo joka toinen kampaaja kärsii kampaamokemikaalien aiheuttamista oireista. Kampaaja on keskimäärin 8,5 vuotta alalla jonka jälkeen hän joutuu lopettamaan.
Yksi haitallisimmista kemikaaleista on Hapeteväri jota kaikkein yleisemmin käytetään hiusten värjäämiseen ja siksi,
“Valitettavasti ei ole turvallista tapaa värjätä hiuksia.”
Hiustenvärjäyksessä on aina riskejä, siksi niitä ei saa tehdä lainkaan alle 16 vuotiaille, eikä voida suositella raskaana oleville ta imettäville äideille.
Hiuksia voi kuitenkin värjätä,
sillä vaikka ei ole olemassa turvallista tapaa värjätä hiuksia niin on olemassa turvallisempia tapoja. On olemassa kemikaaleja jotka ovat vähemmän allergisoivia kuin toiset. Myös värjäys tekniikat, vaikutusaika ja turvallisuusohjeiden noudattaminen vaikuttavat altistumiseen. Näille kemiallisille tuotteille asetettuja rajoituksia ja turvallisuus säädöksiä tulee noudattaa, sekä kuluttajan että kampaajan.
Niin kuin kaikissa muissakin aineissa, myös näissä pitoisuudella on suuri merkitys.
Niin kuin kaikissa muissakin aineissa, myös näissä pitoisuudella on suuri merkitys.
Näitä kemikaaleja tutkitaan jatkuvasti ja uusia tuloksien saadaan kokoajan.
Tutkimuksia pitää nyt seurata tiivisti, näyttävät nimittäin päivittyvän niitä muutaman vuoden välein. Osa on vielä testaus vaiheessa ja näin ollen muutoksia on varmasti vielä tulossa.Hiustenvärjäys on tämän päivän tiedon mukaan turvallisinta tehdä suoraväreillä, mutta pitää tietää millä. Kaikki suoravärit eivät ole niitä turvallisempia, koska osa niidenkin pigmenteistä saattaa olla erittäin allergisoivia. Voidaan kenties pitää jonkinlaisena ”nyrkki sääntönä”, että ne värit joissa on K16 varoitus kuuluvat tähän vaarallisten kemikaalien listalle.
Siksi me Tukkatalossa olemme ottaneet käyttöön Tanskassa kehitetyn menestyksekkään SafeHairSalon-konseptin, joissa sekoitetaan kasvivärien ja muiden suoravärien turvallisempia pigmenttejä ja näin saadaan asiakkaalle halutun värinen hius – turvallisemmin. (Käytössämme olevat värit)
Tässä konseptissa voidaan käyttää myös vaalennusainetta, määrätyin rajoituksin. Sen vuoksi on mahdollista tehdä raitoja ja saada myös maantienruskeaa hiusta vaaleammaksi. Tietysti hiusten sävyn tummentaminen on mahdollista, ihan mustaksi asti
Harmaanpeitto on yleisesti haastavin hiustenvärjäys tilanne. Me saamme hyvin häivytettyä harmaat ja jos asiakas haluaa ”täyspeittävän”, niin sekin on mahdollista, mutta ei yhdellä istumalla.Melkein kaikkea siis voidaan tehdä, mutta ei välttämättä heti. Kaikki riippuu lähtötilanteesta ja siitä mihin halutaan… tämä on prosessi.
Tärkeää on että riippumatta hiuksen pituudesta se on aina hyvässä kunnossa. Silloin leikkaus ja kampaus näyttävät parhaimmilta