Munkkivuori

Varaa aika

Online-varaus

Helsinkiläisen Tukkatalo-kampaamon toimitusjohtaja Johanna Ahlberg ojensi 14 työntekijälleen joululahjakuoret tällä viikolla. Työntekijöiden muistaminen joulun alla kuuluu yrityksen perinteisiin.

Ahlberg halusi kannustaa myös muita kauneusalan yrittäjiä ja hankki työntekijöilleen hemmottelulahjakortteja.

– Jouluna on hyvä hetki pysähtyä tälle vuodelle ja kiittää siitä yhteisestä työstä, mitä me on tänä vuonna tehty, Ahlberg sanoo.

Suomen Yrittäjien Facebook-sivuilla moni pienen yrityksen johtaja kertoo vielä hankkivansa lahjakortin, ruokakorin tai kinkun työntekijöilleen. Osa haluaa pitää perinteistä kiinni vaikeinakin aikoina…..

Kotimaa  | 

Työntekijöitä muistetaan jouluna lahjakorteilla ja joululounailla

Vaikeat taloudelliset ajat verottavat myös työntekijöiden muistamista jouluna. Suomen suurimmat työllistäjät tarjoavat työntekijöilleen joulumieltä pakettien sijaan lähinnä jouluruokailuilla ja glögihetkillä. Pienyrittäjille lahjojen antaminen on tyypillisempää.

Joululahjoja.
Paketit työnantajalta ovat käymäksi harvinaiseksi. Työntekijöitä muistetaan nyt ruokailuilla ja glögihetkillä. Kuva: Alpertti Rieskjärvi / Yle

Helsinkiläisen Tukkatalo-kampaamon toimitusjohtaja Johanna Ahlberg ojensi 14 työntekijälleen joululahjakuoret tällä viikolla. Työntekijöiden muistaminen joulun alla kuuluu yrityksen perinteisiin.

Ahlberg halusi kannustaa myös muita kauneusalan yrittäjiä ja hankki työntekijöilleen hemmottelulahjakortteja.

– Jouluna on hyvä hetki pysähtyä tälle vuodelle ja kiittää siitä yhteisestä työstä, mitä me on tänä vuonna tehty, Ahlberg sanoo.

Suomen Yrittäjien Facebook-sivuilla moni pienen yrityksen johtaja kertoo vielä hankkivansa lahjakortin, ruokakorin tai kinkun työntekijöilleen. Osa haluaa pitää perinteistä kiinni vaikeinakin aikoina.

Joululounaita pakettien sijaan

Soittokierros Suomen isoimmille työllistäjille kertoo, että niissä paketeista on luovuttu tai ne eivät edes kuulu perinteisiin. Jos lahja annetaan, se on yleensä yrityksen oma tuote.

Pakettien sijaan joulumieltä haetaan joululounailla tai glögihetkillä. ISS Palveluista kerrotaan, että moni työntekijä on kaivannutkin enemmän aikaa keskusteluihin esimiehen kanssa. Siihenkin yhteisilllä jouluruokailuilla pyritään.

Suomen suurin työllistäjä Itella lähettää työntekijöilleen kaksi arkkia postimerkkejä. 16 vuotta postin palveluksessa työskennellyt Mike Santana muistelee, että aiemmin on tullut isompiakin paketteja.

– Puhelinvastaaja, yhtenä vuonna oli metrin kieppimakkara, sitten oli cd-soitin tietysti Postin kannella, jossa oli kaikki brändit ja logot. Erityisesti mieleen on jäänyt vuoden lehtitilaus, Santana luettelee.

Vantaan jakelukeskuksessa työntekijät vaikuttavat kuitenkin tyytyväisiltä nykyiseenkin muistamiseen. Varsinkin kun vakituisesti siellä työskentelevät pääsevät tänä vuonna myös ulos syömään.

– Aikaisempina vuosina se on ollut täällä talossa, mutta nyt on järjestetty niin, että lähdetään yhdessä ulos syömään. Se on ihan kiva, kun saa vapaa-ajallakin viettää työkavereiden kanssa aikaa, kertoo Soile Laine.

Huonot ajat vaikuttavat

Huonot taloudelliset ajat ja yt-neuvotteluiden tuoma ikävä tunnelma verottavat työntekijöiden muistamista tänä vuonna.

Esimerkiksi Metsosta kerrotaan, että perinteiset joulujuhlat peruttiin kaikilta paikkakunnilta. Joululahjat eivät ole kuuluneet perinteisiin ennenkään.

Myös UPM:n yleinen käytäntö on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, ettei lahjoja jaeta.

Pienemmissäkin yrityksissä huonot ajat vaikuttavat, kertoo kampaamoyrittäjä Johanna Ahlberg. Joskus on annettu rahaakin.

– Se on ollut silloin, kun on ollut oikein hyvät ajat. On annettu bonusta. Nyt ei ole niin hyvät ajat valitettavasti.

Pienessä yrityksessä on se etu, että työnantaja voi itsekin saada lahjan työntekijöiltä.

– En tiedä tänä vuonna, mutta kyllä yleensä olen jotain saanut, Ahlberg naurahtaa.

 

http://yle.fi/uutiset/tyontekijoita_muistetaan_jouluna_lahjakorteilla_ja_joululounailla/6995421

Pin It on Pinterest